Huudossa, veistos merkitsemään Andy Warholin suhdetta abstraktiin
Abstrakti Andy Warholin veistos, jonka arvoksi arvioitiin jopa miljoona dollaria, asetettiin huutokauppaan tämän kuun alussa, mutta ei suurten huutokauppatalojen toimesta. Sen tarjosi John McInnis Auctioneers Amesburysta, Massachusettsista, perheyritys pienessä maaseutuyhteisössä lähellä New Hampshiren rajaa. Aiemmin tuntematon veistos oli osa Harriett (Woodsom) Gouldin omaisuuden myyntiä, joka kuoli vuonna 2016 94-vuotiaana. Gouldilla ei ilmeisesti ollut aavistustakaan, että veistos oli hänen kodissaan. Sen löysi huutokauppatalon johtaja Dan Meader. Se kuului hienojen taide-esineiden kokoelmaan, johon kuului lukuisia muita Warholin teoksia sekä teoksia Jean-Michel Basquiatilta, Robert Indianalta, Kenny Scharfilta ja Keith Haringilta. Meader oli löydöksestä järkyttynyt. Hän oli odottanut, että omaisuuden huutokauppa koostuisi pääasiassa Adirondack-huonekaluista, alkuperäiskansojen koreista ja kulhoista sekä erilaisista maalaismaisista kotitaloustavaroista. Mutta ullakkoa tyhjentäessään hän löysi aarrearkun. Se oli omaisuutta, joka kuului aiemmin Jon Gouldille, Harrietin vanhimmalle pojalle. Jon oli Paramount Picturesin varapuheenjohtaja, ja vuosina 1980–1985 hän oli Andy Warholin elämänkumppani. Yhteisten ystävien kertomusten mukaan Warhol hemmotteli Jonia lahjoin—hän lähetti toimistoon ruusukimpun päivittäin kahden viikon ajan suhteen alkaessa. Abstrakti veistos oli ilmeisesti yksi näistä lahjoista. Se on omistettu Jonille, Warholin signeeraama ja päivätty vuodelle 1983, jolloin he muuttivat yhteen. Jon Gould kuoli vuonna 1986. Hänen omaisuutensa, mukaan lukien taide, useat Warholin signeeraamat kirjat ja henkilökohtaiset muistoesineet, jotka dokumentoivat hänen suhdettaan Warholiin, oli säilytetty ullakolla ilmeisesti äidin tietämättä siitä koko ajan.
Abstrakti ele
Kun Dan Meader löysi sen, minkä pian ymmärsi olevan tuntematon Andy Warholin veistos, hänellä ei aluksi ollut aavistustakaan, mitä hän piti käsissään. Esine näyttää puoliksi katkenneelta maalaukselta, johon on valunut maalin läikkiä. Mutta kun hän käänsi sen ympäri ja näki takana olevan allekirjoituksen, hän kertoo alkaneensa täristä. Lopulta innostus laantui, ja hän ymmärsi, että hänellä olisi vaikea tehtävä löytää ostajaa niin epätavalliselle teokselle. Ensinnäkin sitä ei ollut koskaan dokumentoitu tai luetteloitu. Toiseksi se ei näytä miltään muulta Warholin tekemältä teokselta. Se on karu, käsintehty ja intiimissä koossa. Sen materiaalinen laatu sijoittaa sen enemmän Arte Poveran kuin Pop-taiteen piiriin; sen tunnevoima muistuttaa enemmän abstraktia ekspressionismia; ja sen esteettinen kieli, jossa on kulmia, pisteitä ja viivoja, tuo mieleen Wassily Kandinskyn tai Kazimir Malevichin.
Mitä Meader uskoi pelastavan teoksen ainutlaatuisuudeltaan, oli sen tarina. Sen luomisolosuhteita ympäröivä mysteeri tarjoaa ihanteellista pohdittavaa. Teos on jotain rikkinäistä, joka on tehty jälleen kokonaiseksi harkituilla eleillä. Oliko se anteeksipyyntö? Yritikö Warhol korjata jotain suhteessa, joka oli vahingoittunut? Vai viittasiko hän siihen, että suhde Joniin sai hänet tuntemaan itsensä jälleen kokonaiseksi? Oliko teos leikkisä sattuma? Ehkä Warhol löysi sen roskista The Factoryssa, signeerasi sen ja antoi Jonille sisäpiirin vitsinä, kuten Duchamp signeerasi urinaalin. Vai oliko sen ainutlaatuisuus itse tarkoitus—viesti pyhälle kumppanille siitä, että heidän jakamansa oli ainutlaatuista. Mikä tahansa tulkinta kuka tahansa haluaisi keksiä, Meader katsoi teoksen henkilökohtaisen luonteen ja sen kiehtovan alkuperätarinan olevan avain sen arvoon.
Andy Warhol - Karusellin hevonen (jonka sanotaan Warholin antaneen herra Gouldille) oli myös osa huutokauppaa. Kuva: Nick Cosentino, John McInnis Auctioneersin kautta
Ironian arvo
Koska Meader ei pystynyt laatimaan profiilia todennäköisestä ostajasta, hänellä oli vaikeuksia asettaa veistokselle hintaa. Arvionsa mukaan se oli jossain 500 000 ja 1 miljoonan dollarin välillä. Hän päätti kuitenkin lähteä huutokauppaan ilman minimihintaa. Hän kertoi New York Timesin Blake Gopnikille: ”Julkisuus päättää sinä päivänä, mitä se on arvoltaan.” Onhan olemassa ennakkotapaus, jossa Warholin teoksen arvoa on kyseenalaistettu. Kun Warhol kuoli, tuomioistuimet arvioivat hänen omaisuutensa arvoksi noin 509 miljoonaa dollaria. Vähentääkseen oikeudenkäyntikuluja ja Warholin määräämiä lahjoituksia Warholin säätiö palkkasi taidekauppias André Emmerichin, joka väitti oikeudessa vakavalla naamalla, että arvio oli liian korkea, koska todennäköisesti Warhol unohdettaisiin pian ja hänen jälkeensä jääneet teokset menettäisivät arvonsa. Tuomioistuin hyväksyi tämän ja laski arvion 228 miljoonaan.
Arvo on hauska sana. Juuri ennen Gouldin huutokaupan alkua perinnönhoitaja astui mukaan ja perheen puolesta pyysi huutokauppataloa asettamaan minimihinnan veistokselle sekä useille muille teoksille, mukaan lukien toinen Warhol ja kaksi Basquiatia. Mutta minimihinta oli ilmeisesti liian korkea, sillä veistos ja useat muut minimihinnalla varustetut esineet eivät menneet kaupaksi. Huutokauppatalon edustaja kertoi minulle, ettei tällä hetkellä ole suunnitelmia huutaa teoksia myöhemmin uudelleen. Joten tarinalla on katkera loppu. Taianomainen löytöhetki, jolloin huutokauppias eli unelmaansa löytää harvinainen ja aiemmin tuntematon Warholin veistos pölyttymästä ullakolla, jäi toteutumatta. Ja rakkaudesta syntynyt esine on muuttunut kiistellyksi kauppatavaksi. On myös syytä huomata, että useat Warholin teokset, jotka menivät kaupaksi huutokaupassa, myytiin arvioitaan alhaisemmalla hinnalla. Tämä herättää kysymyksen, mitä arvo todella tarkoittaa. Kuten abstraktio, arvo merkitsee eri asioita eri ihmisille. Toivottavasti missä ikinä Jon ja Andy nyt ovatkaan, se merkitsee enemmän kuin rahaa.
Kuvassa: Andy Warhol - veistos, © 2017 The Andy Warhol Foundation for the Visual Arts Inc./Lisensoitu Artists Rights Societyn (ARS) toimesta, New York, New York; Kuva: Nick Cosentino, John McInnis Auctioneersin kautta
Kaikki kuvat ovat vain havainnollistavia
Kirjoittanut Phillip Barcio
