Voiko abstrakti taide muuttaa ajattelutapojamme? Kyllä! Uusi tutkimus löytää.

Uusi abstraktin taiteen tutkimus väittää, että ihmisaivot käsittelevät abstraktia taidetta ja esittävää taidetta eri tavoin. Tutkimusta johti neljä Columbia-yliopiston New Yorkin tutkijaa. Osallistujille näytettiin kuvia 21 eri maalauksesta neljältä taiteilijalta, joista osa luokiteltiin esittäviksi, osa osittain abstrakteiksi ja osa täysin abstrakteiksi. Osallistujia pyydettiin sitten toimimaan kuraattoreina ja sijoittamaan kukin maalaus näyttelyihin, jotka pidettäisiin joko huomenna tai vuoden kuluttua, gallerioihin, jotka sijaitsivat joko kulman takana tai kaukaisessa maantieteellisessä paikassa. Tutkimuksen perustana oli niin kutsuttu tulkintatason teoria, oletus siitä, että mitä kauempana jokin on, joko ajallisesti tai paikallisesti, sitä abstraktimmin ihmiset yleensä ajattelevat siitä. Tutkimuksen tulokset julkaistiin raportissa nimeltä ”Objektiivinen arvio katsojan reaktiosta abstraktiin ja esittävään taiteeseen tulkintatason teorian pohjalta” tieteellisessä julkaisussa The Proceedings of the National Academy of Sciences in the United States of America. Jos raporttiin on uskominen, se lopettaisi pitkään jatkuneen keskustelun taiteen alalla esteettisten erottelujen, kuten abstrakti, konkreettinen, realistinen tai esittävä, pätevyydestä, jotka joidenkin mielestä ovat mielivaltaisia ja sattumanvaraisia. Vaikka onkin houkuttelevaa ajatella, että tiede kykenee mittaamaan ihmisen reaktiota esteettisiin ilmiöihin, minä pysyn skeptikkona. Itse asiassa mielestäni on syytä katsoa, ettei tämän tutkimuksen tuloksiin pitäisi lainkaan luottaa, ja esteettisen erottelun ja luokittelun kysymys on edelleen yhtä avoin kuin ennenkin.

Edustamisen kysymys

Sen sijaan, että käyttäisimme ilmaisua esittävä taide, kuten tämän tutkimuksen tekijät tekivät, entä jos käyttäisimme ilmaisua edustava taide? Kumpikin tarkoittaa periaatteessa samaa: taidetta, joka tarjoaa katsojille tunnistettavan kuvan yleisesti sovitusta todellisuudesta. Kuitenkin sana edustava tuo lisäetuna esiin sen, mikä mielestäni on tämän tutkimuksen perusongelma: edustamisen kysymys sekä valittujen taiteilijoiden että tutkijoiden käyttämien osallistujien osalta. Neljä taiteilijaa, joiden teokset valittiin tutkimukseen—Chuck Close, Piet Mondrian, Mark Rothko ja Clyfford Still—ovat (tai olivat) kaikki valkoihoisia miehiä. Yksittäiset teokset valittiin instituutioiden kokoelmista, jotka itsessään on koottu puolueellisen, patriarkaalisen järjestelmän mukaan, joka on hyvin dokumentoidusti sulkenut pois naiset, värilliset ihmiset, vammaiset, uskonnolliset vähemmistöt ja muut syrjäytyneet taiteilijat.

Mitä tulee tutkimuksen osallistujien taustaan, tutkijoiden mukaan 21 maalausta näytettiin 840 Amazon Mechanical Turk -työntekijälle eli Turkerille—keikkatyöläisille, joita hallinnoi Amazonin ylläpitämä joukkolähdepalvelu. Turkerit ovat itsenäisiä urakoitsijoita, jotka ansaitsevat keskimäärin noin 2 dollaria tunnissa. Arviolta puolet heistä sijaitsee Yhdysvalloissa, kun taas 35 prosenttia on Intiassa. Alan tiedot viittaavat siihen, että Yhdysvalloissa toimivat Turkerit ovat pääosin naisia ja valkoihoisia. Turkerit voivat olla yksityishenkilöitä tai osa klikkifarmia. Columbia-yliopiston päätös ulkoistaa tieteelliset tutkimuksensa palvelulle, joka tunnetaan ahdingossa olevien työntekijöiden hyväksikäytöstä, on jo itsessään kyseenalainen. Pääkysymykseni on kuitenkin, pitäisikö meidän perustaa ymmärryksemme ihmisten reaktioista abstraktiin taiteeseen tutkimuksen tuloksiin, jotka on saatu taloudellisesti hyväksikäytetyiltä vastaajilta, jotka eivät edusta nykyaikaisen ihmiskunnan monimuotoista poikkileikkausta ja jotka arvioivat taideteoksia, jotka eivät edusta koko taiteen tekijäjoukkoa.

Frank Sinatra – Abstrakti Mondrianin jälkeen (1991). Kuva Sotheby’sin luvalla.

Valmistautuminen kokeeseen

Toinen syy epäillä tämän tutkimuksen pätevyyttä on se, että ihmisen reaktio esteettisiin ilmiöihin on pohjimmiltaan monimutkaisempi kuin tutkijat olettivat. Liian monet tekijät, muut kuin se, pidetäänkö maalauksia abstrakteina vai esittävinä, voivat vaikuttaa siihen, miten osallistujat reagoivat teoksiin. Henkilökohtaiset ennakkoluulot ovat voineet vaikuttaa, etenkin kun ei tiedetä, kuinka paljon Turkerit olivat aiemmin päässeet käsiksi taiteeseen ja taidekasvatukseen ennen tutkimukseen osallistumista. Lisäksi tulkintatason teoria on itsessään täynnä virhepäätelmiä, oletuksia ja yleistyksiä. Se olettaa esimerkiksi, että kaikki ihmiset hahmottavat ajalliset, paikalliset ja sosiaaliset etäisyydet samalla tavalla, ja että kaikki ihmiset kokevat kaukana olevat tapahtumat epämääräisinä ja pian tapahtuvat konkreettisina. Kertokaa se niille ihmisille, jotka suunnittelevat ruokailunsa kahdeksi kuukaudeksi eteenpäin tai varaavat lomansa vuosi etukäteen. Oma kokemus on opettanut minulle, että jokainen ihminen hahmottaa henkilökohtaisen suhteensa aikaan, paikkaan ja yhteiskuntaan omalla tavallaan.

Voiko abstrakti taide muuttaa ajattelutapaamme? Toki—olen nähnyt sen tapahtuvan monesti. Mutta voimmeko odottaa sen tapahtuvan aina? En—olen nähnyt senkin. Ehdotan, että kysymys siitä, miten ihmiset yleensä tai jokin yksittäinen henkilö saattaisi reagoida abstraktiin tai esittävään taideteokseen, ei ole vain tuntematon, vaan myös merkityksetön. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Jokainen taideteos on ainutlaatuinen. Se, mikä yhdelle katsojalle näyttää abstraktilta, voi toiselle näyttäytyä täysin realistisena. Sillä välin jotkut esittävän taiteen katsojat reagoivat vain teoksen muodollisiin piirteisiin, kuten väreihin, muotoihin tai pintarakenteisiin. Arvioni siis raportista ”Objektiivinen arvio katsojan reaktiosta abstraktiin ja esittävään taiteeseen tulkintatason teorian pohjalta” on, että se perustuu huonosti laadittuun tutkimukseen ja että se myös ohittaa asian ytimen. Jos pystyisimme ennustamaan, miten ihmisaivot reagoivat taideteokseen, mikä olisi aivojen olemassaolon tarkoitus?

Kaikki kuvat ovat vain havainnollistavia
Phillip Barcio