Miten toiminta-maalarit muuttivat maalaamisen käsitettä

Mikä on maalaus? Jotkut sanoisivat, että se on määritelty, kaksiulotteinen pinta, johon maalari levittää väriainetta luodakseen tunnistettavia kuvia. Mutta monet maalarit kokevat tuon määritelmän rajoittavaksi, ja eri aikoina he ovat haastaneet sen jokaisen osan ollakseen vapaita. Action painters ovat monien ryhmien joukossa, jotka ovat etsineet vapautusta yllä mainituista määritelmistä. Heidän panoksensa taiteelliseen vapauteen ei ollut pelkästään maalauksen uudelleenmäärittely, vaan myös käsityksen muuttaminen siitä, mitä maalaukset voivat olla, muuttaen ne pinnoista, joihin maalataan, areenoiksi, joissa jokin tapahtuu.

Sisältö, Väline, Pinta ja Minuus

1900-luvun alussa Kandinskyn puhtaat abstraktiot osoittivat, ettei maalauksen sisällön tarvitse olla tunnistettavaa. Lähes samanaikaisesti Picasson kollaasit murskasivat käsitykset siitä, mitä voidaan pitää välineenä. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Ben Nicholsonin ”reliefimaalaukset” kyseenalaistivat maalauksen kaksiulotteisen pinnan vaatimuksen. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin Sol Lewittin ”seinänpiirrokset” osoittivat, ettei maalareiden tarvitse tehdä omaa työtään. Juuri kun maalauksen määritelmä oli kaikkein epävakaimmillaan, Yves Klein väitti, ettei maalausta tarvitse näkyä lainkaan.

Joten kysymme uudelleen: Mikä on maalaus? Onko se esine? Onko se ajatus? Onko se suunniteltu? Onko se jotain, jolla on merkitys? Onko se jotain, mikä on olemassa? Huolimatta odotusten hylkäämisestä, Action Painters -ryhmällä oli vastaus tähän kysymykseen, joka poikkesi täysin aiemmista vastauksista. Vuonna 1952 taidekriitikko Harold Rosenberg ilmaisi vastauksen täydellisesti sanoiksi, todeten, että Action Paintersille kangas oli ”areena, jossa toimia… Kangas ei ollut kuva vaan tapahtuma.”

Jaanika Perna - Spill (REF 858), 2011, 35.8 x 35.8 tuumaa, © Jaanika Perna

Action Painters

Action paintersien käyttämä tekniikka oli työskennellä vaistonvaraisesti ja nopeasti, käyttäen intuitiivisia eleitä tehdäkseen rohkeita jälkiä kankaalle. Usein heidän eleensä johtivat roiskeisiin, suihkuihin ja näennäisesti ylimääräisiin värikerroksiin pinnalla. Vaikka jotkut kutsuivat näitä ylimääräisiä jälkiä vahingoiksi, Action painters hylkäsivät vahinkojen käsitteen, väittäen, että heidän tekonsa ja valintansa johtivat jokaiseen tehtyyn merkkiin.

Rosenberg uskoi, että Action Paintersien kankaat olivat tallenteita heidän elämänsä hetkistä. Hän uskoi, että näiden maalareiden luovat teot olivat olemassaolon kamppailuja ja että maalatut kankaat eivät olleet tarina. Olemassaolon kamppailu oli tarina. Toiminta oli tarina. Maalaus oli kaunis jäänne. Rosenberg onnistuneesti perusteli, että heidän intensiiviset fyysiset eleensä ja alkuperäinen yhteytensä alitajunnan vaihteluihin ilmaisivat samanaikaisesti yksilöllisyyttä ja yleistä ihmisyyttä.

Jackson Pollock - Number 32, 1950, öljy kankaalle, 457,5 x 269 cm, Kunstsammlung Nordrhein-Westfalen, Düsseldorf, Saksa, © Jackson Polllock

Eri Vedot

Ensimmäisen sukupolven Action Paintingin suurimmat nimet kehittivät kukin oman ainutlaatuisen esteettisen äänensä, joka syntyi hyvin yksilöllisestä tavasta olla yhteydessä kankaaseen. Kuuluisin oli Jackson Pollockin roiske- eli drip-tekniikka, jossa hän ei koskettanut kangasta suoraan, vaan piti maalaustyökalua juuri pinnan yläpuolella, ohjaten maalia liikkeen ja painovoiman avulla ilman kosketusta.

Saman vaistonvaraisen lähestymistavan ohjaamana maalari Franz Kline kehitti hyvin erilaisen Action Painting -tekniikan, käyttäen suuria talomaalaussiveltimiä ja halpaa talomaalia tehdäkseen leveitä, itsevarmoja jälkiä teostensa pinnoille. Klinen tekniikka tuotti rohkeita, itsevarmoja, eleellisiä ilmaisuja, joita hänen aikalaisensa eivät tehneet. Hänen teoksensa ovat menetelmän ikoneita ja ilmaisevat laajaa energia- ja tunneskaalaa.

Franz Kline - The Ballantine, 1958-1960, öljy kankaalle, 72 × 72 tuumaa (182,88 × 182,88 cm), © Franz Kline Estate/Artists Rights Society (ARS), New York

Virrat/Tapahtumat

Action Paintingin perintö vaikuttaa edelleen nykytaiteilijoihin, jotka jatkavat vaiston ja fyysisyyden menetelmien käyttöä ilmaistakseen yksilöllisyyttään suhteessa aikamme yhteiseen ihmisyyteen. Yksi erityisen menestyksekäs esimerkki tästä on Jaanika Peerna. Peernan väline on lyijykynä ja pinta Mylar. Hänen työnsä on vaistonvaraista, nopeaa ja sisältää koko hänen kehonsa sulavassa eleessä.

Peerna vertaa maalaustensa luomisliikkeitä veden liikkeeseen, erityisesti myrskyaaltoon. Teostensa toteuttamiseksi hän pitää kumpaakin kättään täynnä kyniä ja yhdistää kynien kärjet Mylarin pintaan. Sitten koko kehonsa sulavalla, laajalla liikkeellä hän tekee eleen pinnan yli. Liike tuottaa itsevarman, intuitiivisen jäljen pinnalle, joka on tallenne yhdestä luonnollisesta tapahtumasta ajassa.

Jaanika Peerna - Falls of Solitude, 2015, lyijykynä ja värikynä Mylarille, 35.8 x 53.9 tuumaa, © Jaanika Peerna

Toimintaa Vaaditaan

Odotukset vangitsevat taiteilijat. Ehkä siksi action painters -maalareiden joukossa vapaus on suurinta. He hyötyvät abstraktion tuhosta, joka murskasi kaikki odotukset siitä, mitä maalareiden tulisi maalata, ja ovat siten turvassa sisällön vankilasta. Lisäksi he vapauttivat itsensä maalauksen rajoituksista laajentamalla maalauksen käsitettä pinnasta, johon jotain maalataan, alueeksi, jossa jotain tapahtuu ja tallentuu jälkiin.

Kuvassa: Jackson Pollock - Number 1, 1948, öljy ja emalimaali kankaalle, 68 x 8.8 tuumaa (172,7 x 264,2 cm), © 2017 Pollock-Krasner Foundation / Artists Rights Society (ARS), New York

Kaikki kuvat ovat vain havainnollistavia