Miten toiminta-maalarit muuttivat maalaamisen käsitettä

Mitä on maalaus? Jotkut sanoisivat, että se on määritelty, kaksiulotteinen pinta, johon taiteilija soveltaa materiaalia luodakseen tunnistettavaa kuvastoa. Mutta monet taiteilijat kokevat tämän määritelmän rajoittavaksi, ja eri aikoina he ovat kyseenalaistaneet sen jokaista osa-aluetta ollakseen vapaita. Toimintamaalarit ovat yksi monista ryhmistä, jotka ovat etsineet vapautusta määritelmistä, kuten yllä mainittu. Heidän panoksensa taiteelliseen vapauteen ei ollut vain maalauksen uudelleen määrittely, vaan myös sen käsityksen muuttaminen, mitä maalaukset voisivat olla, muuttaen ne pinnoista, joille asioita maalataan, areenoiksi, joissa jotain tapahtuu.

Sisältö, Väline, Pinta ja Itse

1900-luvun alussa Kandinskyn puhtaat abstraktiot osoittivat, että maalauksen sisältö ei tarvitse olla tunnistettavissa. Melkein samanaikaisesti Picasso:n kollaasit murskasivat käsityksiä siitä, mitä voitaisiin pitää välineenä. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Ben Nicholsonin "reliefimaalaukset" kyseenalaistivat maalauksen kaksidimensionaalisen pinnan vaatimuksen. Ja vielä vuosikymmeniä myöhemmin Sol LeWittin "seinäpiirustukset" osoittivat, että taiteilijoiden ei tarvitse tehdä omaa työtään. Sitten juuri kun maalauksen määritelmä oli kaikkein epävakaimmillaan, Yves Klein väitti, että maalausta ei tarvitse olla näkyvissä lainkaan.

Joten kysymme jälleen: Mikä on maalaus? Onko se esine? Onko se idea? Onko se suunniteltu? Onko se jotain, joka merkitsee jotain? Onko se jotain, joka on olemassa? Huolimatta odotusten hylkäämisestä, Action Paintersilla oli vastaus tähän kysymykseen, joka oli kaukana kaikista aiemmin keksityistä vastauksista. Vuonna 1952 taidekriitikko Harold Rosenberg muotoili vastauksen täydellisesti sanoiksi, huomauttaen, että Action Paintersille kangas oli "areena, jossa toimia... Se, mitä kankaalle oli tarkoitus laittaa, ei ollut kuva vaan tapahtuma."

Jaanika Perna - Spill (REF 858), 2011, 35.8 x 35.8 in, © Jaanika Perna

Toimintamaalarit

Toimintamaalarien käyttämä tekniikka oli työskennellä vaistomaisesti ja nopeasti, käyttäen intuitiivisia eleitä rohkeiden jälkien tekemiseen kankaalle. Usein heidän eleensä johtivat tippumisiin, suihkeisiin ja näennäisesti ylimääräisiin aineen sovelluksiin pinnalle. Vaikka jotkut kutsuivat näitä ylimääräisiä jälkiä vahingoiksi, toimintamaalarit hylkäsivät vahinkojen käsitteen, väittäen, että heidän toimintansa ja valintansa johtivat jokaiseen tehtyyn jälkeen.

Rosenberg uskoi, että Action Painters -taiteilijoille heidän kankaansa olivat tallennuksia hetkistä, jotka tapahtuivat heidän elämässään. Hän uskoi, että näiden taiteilijoiden luovat teot olivat eksistentiaalisia kamppailuja ja että maalatut kankaat eivät olleet tarina. Eksistentiaalinen kamppailu oli tarina. Toiminta oli tarina. Maalaus oli kaunis reliikki. Rosenberg väitti onnistuneesti, että heidän intensiiviset fyysiset eleensä ja primitiivinen yhteys alitajunnan vaihteluihin ilmensivät samanaikaisesti yksilöllisyyttä ja universaalia ihmisyyttä. 

Jackson Pollock - Numero 32, 1950, Öljy kankaalle, 457,5 x 269 cm, Kunstsammlung Nordrhein-Westfalen, Düsseldorf, Saksa, © Jackson Pollock

Erilaiset vedot

Ensimmäisen sukupolven Action Paintingin suurimmat nimet kehittivät kukin ainutlaatuisen esteettisen äänen, joka syntyi erittäin yksilöllisestä tavasta yhdistää kankaaseen. Tunnetuin oli Jackson Pollockin roisketekniikka, jossa hän ei koskettanut suoraan kangasta, vaan leijui maalaustyökalunsa pinnan yläpuolella, ohjaten maalia liikkeen ja painovoiman avulla eikä kosketuksen kautta.

Saman vaistomaisen lähestymistavan ohjaamana taiteilija Franz Kline kehitti hyvin erilaisen Action Painting -tekniikan, käyttäen suuria talomaalausmalleja ja halpaa talomaalia leveiden, itsevarmojen viivojen tekemiseen teostensa pinnoille. Klinen tekniikka johti rohkeisiin, itsevarmoihin, eleellisiin lausuntoihin, jotka olivat täysin erilaisia kuin mitä hänen aikalaistensa teokset. Hänen teoksensa ovat ikonisia menetelmälle ja ilmentävät fantastista energian ja tunteen kirjoa.

Franz Kline - The Ballantine, 1958-1960, Öljy kankaalle, 72 × 72 tuumaa (182,88 × 182,88 cm), © Franz Kline Estate/Artists Rights Society (ARS), New York

Virtaukset/tapahtumat

Toimintamaalauksen perintö vaikuttaa edelleen nykyaikaisiin taiteilijoihin, jotka käyttävät vaistomaisia ja fyysisiä menetelmiä ilmaistakseen yksilöllisyyttään suhteessa aikamme yhteiseen ihmisyyteen. Erityisen onnistunut esimerkki tästä on Jaanika Peerna. Peernan materiaali on grafiitti ja hänen pintansa on Mylar. Hänen tekemänsä työ on vaistomaista, nopeaa ja se sisältää koko hänen kehonsa sulavassa eleessä.

Peerna vertaa maalaustensa luomiseen liittyviä liikkeitään veden liikkeeseen, erityisesti myrskyn aiheuttamaan nousuveden liikkeeseen. Teostensa toteuttamiseksi hän pitää jokaisessa kädessään nipun lyijykyniä ja yhdistää sitten lyijykynien kärjet Mylarin pintaan. Sitten hän tekee koko kehollaan sulavan, laajan liikkeen, joka tuottaa eleen pinnan yli. Liike johtaa itsevarmaan, intuitiiviseen merkintään pinnalla, joka on tallennus yhdestä luonnollisesta tapahtumasta ajassa.

Jaanika Peerna - Yksinäisyyden vesiputoukset, 2015, grafiitti ja värikynä Mylarilla, 35.8 x 53.9 tuumaa, © Jaanika Peerna

Toimia vaaditaan

"Odotukset vangitsevat taiteilijat. Ehkä siksi toiminta-taiteilijat näyttävät olevan vapaimpia taiteilijoiden joukossa. He hyötyvät Abstraktion tuhoamisesta kaikista odotuksista siitä, mitä taiteilijoiden tulisi maalata, ja siten he ovat turvassa sisällön vankilalta. He ovat myös vapauttaneet itsensä maalaamisen rajoituksista laajentamalla maalaamisen käsitettä pinnasta, jolle jotakin maalataan, alueeksi, jossa jotakin tapahtuu ja merkitään merkinnöin."

Esittelykuva: Jackson Pollock - Numero 1, 1948, öljy- ja emalimaali kankaalle, 68 x 8.8 tuumaa (172.7 x 264.2 cm), © 2017 Pollock-Krasner Foundation / Artists Rights Society (ARS), New York

Kaikki kuvat ovat vain havainnollistavia.